Niin se on, nielasen tyhjää aina, kun näen jonkun raamikkaan miehen. Ihan tervettä, sillä muutenhan en ole tapaillut ketään. Vietän nyt sellaista villiä ja vapaata eloa, etten nyt jaksa tapailla ketään.

I laittaa nykyään viestiä tämän tästä, että josko kahville. Olen vaan aina ollut silloin jossain muualla ja estynyt. Ei sillai oo harmittanut. Onhan näitä päiviä.

K taas on vetänyt jostain itteensä.  En oo mitään kuullu hänestä aikoihin. Saa olla ihan rauhassa hänkin. En nimittäin aio kysellä. Ehkä hänellä on jokin toinen...

Minusta on huomattavasti helpompaa olla näin, kun ei ole tunteidensa vanki.  Jos on ihastunut tai vielä pahempaa, rakastunut, niin kaikki pyörii sen kohteen ympärillä. Keskittymiskyky herpaantuu ja mistään ei tule mitään. Itsekontrolli häviää... Ei hitto, ku varjeltuis moiselta.