Eilen illalla satoi lunta! Tulin illalla elokuvista ja jäin ulos, sillä soitin Hänelle. Kävelin lumisateessa sinne tänne ja juttelin Hänen kanssaan. Tuli sanottua kaikkea. Joka tapauksessa sen puhelun aikana kävi ilmi, että kumpikin välittää toisesta luvattoman paljon. Yhtä paljon kumpikin yrittää sitä kieltää... Vaan kun sen lopulta myönti, se jotenkin helpotti. Silti minulla on vaikeaa ymmärtää, että se nuoruuteni rakastettu voisi nyt olla se minun rakas, ihan oikeesti.

Tänään kävin hänen luonaan ja me vain köllöttelimme ja vaihdoimme ihania suudelmia. Minulla oli ihan sellainen nuoren tytön fiilis. Oudointa oli koko ajan se, että olisinko silloin lähes 30v sitten uskonut tätä, mitä nyt on. Kun en silloin saanut häntä, niin nyt hän on sylissäni. Nyt hän ikävöi minua, haluaa rakastaa ja olla hyvä.

Annan hänelle siihen luvan, niin kauan kun hän pysyy päihteettömänä. Jos retkahtaa, poistun takavasemmalle...