Olen tavan tomppeli! Kun kerroin Miehelle, että toivoin sitä, ettei hän olisi ottanut yhteyttä, niin nyt saamani pitää. Ihan oikein ja parempi niin, jos... Niin, kun en sittenkään kestä sitä hiljaisuutta! Silti toivon, että hän laittaisi minulle sähköpostia, lähettäisi ihanan tekstiviestin tai soittaisi. Näin ei käy. Mikä pahinta, laitoin hänelle sähköpostia, sillä en missään tapauksessa voi soittaa. En voi laittaa edes tekstiviestiä, ettei hänen tarvitsisi selitellä läheisilleen, keneltä sen on...

Ei siinä mitään, että laittaa viestiä, mutta kun on niin hölmö, että alkaa odottaa jotain viestiä takaisin ja ihan hulluna vahtii kaiken aikaa sähköpostia! Kun huomaa, ettei ole saapuneita, niin pettyy. Sekin vielä. Tiedän, että näin on parempi! Kun vaan aika kuluisi niin, että muistot hiukan haalistuisivat. Kosketuksen tunne katoaisi...

Olen jopa miettinyt, että jos sittenkin tapaisi Ihanan miehen, niin auttaisiko se unohtamaan tai siis pääsemään irti tästä tunteesta, että haluaa mahdotonta!? Unohtamaan tuskin kykenen, enkä haluakkaan.