Nyt on taas painettu tämä viikko töitä! Pehmeästi on alkanut, kun ei ole kukaan ollut häiritsemässä. B on lomalla, samoin J.

K on ollut pitkään hiljaa eli en ole kuullut hänestä mitään. Oikeastaan on ollut ihan hyvä. Monikaan ei usko, etten tarvitse miehiä pönkittämään naiseuttani tai ihmisyyttäni. No, K soitti tänään. Minä en vaan vastanut, sillä olin töissä ja puhelin oli äänettömänä. Laitoin hänelle viestin, että olen töissä...

Loppuloman nautin todella siitä, kun sain olla kotona ja omissa oloissani. En tietenkään koko aikaa, sillä onhan minulla lapsia, mutta sen aikaa kun he olivat isänsä luona, minä vain olin. Olisin kuollut, jos joku olisi koko ajan nyhjännyt kimpussa. Näinköhän päästän enää ketään itseäni liki. Ajatuskin tuntuu vieraalta, sillä ns. kunnon miehiä, sellasia ihan tavallisia, ei tunnu löytyvän tai niitä ei vaan ole olemassa tai ovat sellainen luonnonvara, joka on ehtynyt? Enhän minä sitä paitsi ketään etsi!

A soitti minulle viikonloppuna ja jutteli niitä näitä. Edelleenkään en ole kiinnostuunut tapaamaan häntä. Eihän ole ehdottanutkaan ja juuri siksi minä kai hänen puhelutkin otan vastaan:)

Olin nettideittisivuilla ja ne yhteydenotot ovat niin säälittäviä, että en voi kuin todeta olevani vikasivustolla. Luulen, että lähden sieltä, sillä se ei alunperinkään ollut minua varten, mutta kuhan uteliaisuudesta. Aivan kuin epätoivoisia miehiä olisi joka oksalla. Heti vaan tapaamaan jne. Niin, ja minähän olen vaikea tapaus, kun en ole riistaa. Olen kypsä, aikuinen nainen:) vaikka ei uskois...