Uusi päivä, uudet kujeet! Eilen Hän soitti minulle, useaankin otteeseen, mutta oli niin saamarin pahalla päällä, että meni ihan vittuiluksi. Sovittiin sitten vielä niin, että soitan illalla kun pääsen töistä. Niin tein ja kappas, kun se puhelu meni poikki, koska häneltä loppui akku. Siihen puhelimeen oli laturi kadoksissa ja ei siis soittanut enää. Enkä minä! Oli minulla toinenkin numero, mutta jätin soittamatta...

Yöllä heräsin, olin aivan huolesta sairas ja onhan se niin, että kolmen aikaan yöllä sitä ei kaikista parhaimmat ja viisaimmat ajatukset päässä pyöri. Kuvittelin, kuinka huonossa kunnossa hän on ja minä olen jättänyt hänet heitteille. Siis onhan niin, että hän on päässyt sairaalasta ja on kovasti paljon toipilas. Olin siis melkein varma, että makaa raatona kotonaan...

Aamulla, heti kun sain silmäni auki, soitin hänelle - siihen toiseen numeroon ja olipas hän helpottunut kuullessaan ääneni. Oli siis niin iloinenkin sen takia, että tottahan minä lupasin kiiruhtaa hänen luokseen.

Käytin sitten miestä mm. terveyskeskuksessa ja apteekissa. Kaiken kaikkiaan kun asioita hoitelimme, niin meni siinä tunti jos toinenkin. Yhtään ei harmittanut, sillä itse asiassa meillä oli oikein mukavaa.

Kun vein hänet kotiin ja olin lähdössä, hän otti syliin ja suuteli taas niin jumalaisesti, sanoen: Mennään ihan sinun ehdoillasi.