Ihanan rauhallista, eli upeeta viettää vapaapäivää.

L soitti heti aamusta ja perui tapaamisemme tai siirsi sitä myöhäisemmäksi, ehkäpä huomiseksi...katsellaan. Juttelimme silti kaikkea ja sävy oli jotakuinkin leppoisa.

Ystäväni Kerttu soitti ja puhuimme K:sta. Voi ei, en halua puhua hänestä kenenkään kanssa, vaikka jos on pakko puhua, niin Kerttu on ainoa, joka edes vähän ymmärtää, onhan hän jo kaikkea kokenut ja nähnyt. Hänellä on kuitenkin pikkasen yllyttävä asenne K:n suhteen. Kiellän kaiken, niin itseltäni kuin muiltakin! Minun on pysyttävä vahvana K:n suhteen, sillä meidän suhde ei aiheuttaisi kuin surua ja vaikeuksia. Silti, odotan jännityksellä hänen paluutaan matkalta ja tuliaisia, joita lupasi minulle.

A on mies, jota en ole ikinä nähnyt! Varsin mielenkiintoinen tapaus silti. Olemme mesetelleet kohta vuoden ja hän on soittanutkin minulle muutaman kerran. Hän on vahvasti eroottinen mies ja kerran, eräs yö autoin häntä puhelimessa laukeamaan... Luulen, etten silti ole häntäkään valmis tapaamaan livenä. Minulle riittää tällänen jännä etäsuhde.

Kyllä miehet ovat mukava energian lähde!