K sitten kävi meillä...

En pidä sellaisista yllätyshyökkäyksistä, mutta nyt se kuitenkin tapahtui. Ilmoitin hänelle aluksi, että olen lähdösssä kaupungille, että voisimme käydä kahvilla. Siinä samassa hän soitti ja ilmoitti olevansa meidän alaovella!
Ei auttanut, kuin laskea sisälle. Hän tuli ja halasi lähes heti. Sen annoin tapahtua, mutta kun olisi halunut muuta, en antanut, en edes suudella.
Sanoin, että hei, me olemme vain ystäviä! Siihen hän tuumasi, että minun olisi pitänyt antaa hänelle aikaa. Siihen taas minä sanoin, että me ajattelemme asioista eri tavalla...minä elän tässä ja nyt ja totuudessa, hän ei! Siinä on niin iso ero, että en kykene tasapainoilemaan sellaisessa sotkussa.

Hän sanoi olevansa pettynyt.... Minä en. Asiat vain menevät niin kuin menevät.

Minulla on muita suunnitelmia...