Tapasin eilen K:n. Haki minut töistä. Kun sovimme siitä, hän ehdotti minulle, että olisimme menneet hänen mökilleen. En suostunut. Siihen hän heitti kysymyksen, joka oli varsin hyvä: pelkäänkö häntä vai itteäni? Vastasin, että molempia! Jälkeenpäin kerroin sen, että kun nuorempana huseerasin varattujenkin kanssa, niin en ikinä suostunut toisen pesää sotkemaan. Kynnyksellä kävin, mutta en ikinä astunut sisään.

Menimme vain kahville. Tuli kyllä selväksi, puolin ja toisin, että haluamme toisiamme! Ihan kiva, vaikka ei ollenkaan kiva. Puhuimme myös siitä, että en vaan kykene! En kestäisi loukata itseäni ja muita. Se salailu veisi myös voimavaroja, joita minulla ei ole. Palaisin...

Viime yönä näin unta, heräsin siihen ja jatkoin sitä, miltä hän tuntuisi... Oli pakko nousta ylös, sillä itsensä kiduttaminen on kamalaa.
Sanotaan, että rakkaus ei voi tehdä pahaa, mutta minä en usko siihen, enkä menisi puhumaan rakkaudesta - vielä!
Toivottavasti en ikinä.