Tapaaminen on ohi. Oikeastaan jännitin sitä aika kivasti ja hän saapui vartin etuajassa, kun olin vielä ehostuspuuhissa. Onneksi ei yhtään aikaisemmin, sillä kaksi lapsistani olisi olleet vielä paikalla ja olisin saattanut joutua keksimään melkoisen selityksen:)

Hän halasi ja talutti minut oitis sänkyyn! Hieroin hänen kipeitä paikkoja ja vähän muutakin... Taidan olla hölmö, mutta ei me silti rakastella. Silti kaikki se, että me ollaan sängyssä lähekkäin, yms. on minusta kyllä edelleen siihen verrattavaa?

Tänään minulle kyllä selvisi, että ei hänestä minulle mitään rakastajaa tule. Ei siinä suhteessa, mihin olen elämäni myrskyissä tottunut. Meidän oleminen on huomattavasti kesympää ja luulen, ettei se minulle pitemmän päälle riittäisi.
Meidän henkinen suhde on siis parempi, kuin...se, mitä ei sillai vielä ole ollutkaan.