Viesti tuli! Mies ei ollut unohtanut minua! Luin sen hieman epätavallisissa olosuhteissa, sillä olin sairaalassa. Vein sinne ystävääni ja kun jouduimme odottamaan, niin mikäs sen oivallisempaa kuin tsekata luurista sähköpostit. Tuijotin ensin viestiä enkä meinannut uskaltaa avata sitä. Kun avasin sen, olisin voinut heittää kärrynpyörää, ainakin henkisesti. Olin niin iloinen ja kaikki muuttui hetkessä niin iloiseksi.

Myöhemmin kotona vastasin siihen... Hiukan liian nopeasti ja innokkaasti taas. Jälleen olen se, joka odottaa, mutta luulen, että jonain päivänä saan taas vastauksen. Olen niin vähään tyytyväinen. Olen kyllä niin hölmö, kun tekisin hänen vuokseen aika paljon. Jos vaan joskus vielä saan suudella häntä, niin sekin tuntuu jo ihan huimalta.

Kerroin hänelle, että olen yrittänyt unohtaa hänet, mutta en vaan onnistu. Vaikka niin olisi parempi, sillä en pidä olotilasta, että ikävöi, kaipaa kaiken aikaa jotain...