Eilen K oli kovin kuivakiskoinen,kun laitoin hänelle viestiä, mitä minulle sairaalassa sanottiin. Vastasi niin kliseemäisesti takaisin, että alkoi oikein suututtaa. Kuittasin takaisin, että joo, hemmetin hyvin menee, mutta menköön.

Tänään hän sitten oikein soitti minulle ja oli niin syvää huolta täys koko mies. Minä siinä sitten taas pikkasen ihmettelemään, että What?
Minä, joka olen miehiä jonkun verran tavannut ja oppinut mukamas tuntemaan, niin tämä tämmöinen ailahtelevaisuus saa minut hämmennyksiin. Onpahan taas opin paikka. Etenkin se, että miten sitä itse aina mukautuu toisen mielen mukaan?

No, me näemme aamulla, aivan helvetin pikana, koska molemmilla on sitten taas päivä täys ohjelmaa...