Aika on kulunut ihan huomaamatta ja mikä ihan ihmeellistä, melkein ilman miehiä! Minulla on jokin hylkimisreaktio nyt meneillään, sillä en haluaisi kenenkään miehen minua lähestyvän. Olen saanut treffitarjouksen, mikä nosti hirmuisen ahdistuksen pintaan. Kun eväsin sen, mies loukkaantui, enkä olen häntä sen jälkeen nähnyt??? Juuri sen takia minua kammottaa kaikki lähestymisyritykset, koska pakkien antaminen on kamalaa. Vaikka mitä tekisi, ettei toinen loukkaantuisi, niin silti käy niin.

Eräs mies ehdotti kaveruutta naamakirjassa, mutta en suostunut, koska hän oli minulle tuntematon. Hän siihen totesi, etten saisi liikaa sulkeutua! Ei hemmetti, olihan kommentti!

Eräs minua hoitanut lääkäri ilahtui lahjastani ja vastasi siihen sähköpostilla. Olin aivan paniikissa. Olen tottunut koko ajan, että minä olen se aktiivinen osapuoli enkä millään muotoa ole odottanut häneltä mitään yhteyden ottoa. Olin ihan mennä sekaisin...

Minusta on kiva flirttailla, mutta jos huomaan, että vastapuoli ottaa kantaa ja aktivoituu, tuntuu siltä, että jalat alle ja karkuun.

Ihana mies on ollut omillaan. En ole tehnyt pienintäkään aloitetta. Tosin hän laittoi minulle herttaiset joulun toivotukset. Jäin silti miettimään sellaista, että joku oli laittanut hänelle viestin, missä toivotettiin Hyvää Joulua hänelle ja hänen perheelleen! Onko avovaimo perhe? Ihanan miehen vanhemmat eivät ole elossa eikä hänellä kai ole sisaruksiakaan. Hän kertoi, ettei ole lapsiakaan, joten perhe? Huomasin, etten juuri tiedä hänestä mitään ja huomasin senkin, etten juuri välitäkkään. Tapaamme silti työn merkeissä melko pian ja minua se hiukan jännittää. Miten käyttäydymme, ettei kukaan huomaa, että olemme viettäneet kiihkeitä rakastelutuokioita