Just näin se menee. Päästin miehen liian lähelle ja nyt ahdistaa. Siis se tarkoittaa lähinnä henkisellä tasolla, sillä fyysisesti emme ole kuin halanneet. En antanut edes suudella. Minusta suutelu on niin kovasti iso askel ja se olisi silloin jo menoa. Minulla on viimeinen mahdollisuus hypätä junasta. Ei minusta ole tälläiseen peliin. Minun on parempi olla yksin. Pidän yksin olemisesta, mutta jos alkaa olla jotain ikävä, niin se tekee yksinolosta helvettiä!

Minä en halua ikävöidä ketään, siis miestä ja sillai! Varsinkin jos mies on niinkin miellyttävä, viisas ja minua tasapainottava kuin K on. Juuri sellaisen miehen tarvitsisin rinnalleni, mutta se ei ole mahdollista, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa etäisyyttä, keksiä jotain, mikä veisi ajatukset muualle...

Parasta olisi nyt se, jos osuisi kohdalle joku "hoito", joka saisi minut siirtämään K:n syrjään. Vaan se on sula mahdottomuus. Kerään itteni kasaan kaiken aikaan, taistelen itseäni vastaan, että pysyn kuosissa.