Hän tuli, otti ja meni pois. Se oli ihanaa. Niin ihanaa, että osaan olla erittäin onnellinen, että edes joskus käy sellainen flaksi.

Kukaan ei ole koskaan saanut minua niin kaistapäiseksi. Kun hän tulee ja ottaa, niin minä vain olen sulaa vahaa. Hän astuu ovesta, ottaa minut syliinsä ja siitä se alkaa. Suutelee minut ihan sekaisin ja minut voisi siinä vaiheessa vaikka ampua, niin en huomaisi mitään. Hän johdattelee minut sänkyyn ja ottaa minut ja se on jumalaista.

Sellaisia miehiä on harvassa, jotka kykenevät ottamaan tilanteen niin haltuunsa, että se on menoa ensisekunnista asti. Kaiken aikaa toivoo, että se ei loppuisi koskaan.

Olkoonkin, että hän haluaa minua vain silloin tällöin, minä suostun. Elän sillä pitkään. Suljen kaiken muun silloin ulkopuolelle. Sen ajan kun hän on sylissäni, hän on minun.