Yön yli nukuttuani olen edelleen ihan yhtä pöhkö kuin eilen. Siis suoraan sanottuani, vittumainen olo. Just sellainen fiilis, mitä olen kaiken aikaa koittanut kartella, krapulaan verrattava tila. Siis kun joku voi niin hehkuttaa, miten ihanaa on rakastuminen... voi kiesus!

No,en ole rakastunut, en suinkaan, sillä sen verran tiukilla olen pitänyt ohjaksia. Tosiasia on se, että olen niin huolissani ja samalla vihainen  ja pahalla päällä. Hän on niin ihana ihmisenä, mutta se, miten toimii, on aivan perseestä. Ei sellaista ihmistä voi auttaa, jos koko ajan tulee sellainen olo, että on vaan hyväksi käytetty

Kun puhuimme siitä, millaista meillä oli silloin nuoruudessa, siis siitä, kuinkä järjettömän rakastunut olin häneen, ja mitä teki hän, ei päästänyt minua lähelleen vaan jojotteli. Nyt hän selittää sitä sillä, että kuvitteli minun vaan käyttävän hyväkseen häntä!?

Voi hemmetti, mitä selityksiä. Oli pakko sanoa, etten ole koskaan käyttänyt ketään hyväkseni, millään lailla, sillä ei ole mitään tarvetta moiseen. Olen aina itse tiennyt mitä teen ja se oma pärjääminen on ollut niin esillä, etten ole edes ajatellut hyödyntää muita. Toisin, kun Hän itse tekee.

Minulla on paskan maku suussa. Silti olen niin huolissani. Jos Hän ei ryhdistäydy, saan kohta kuulla taas huonoja uutisia. Aikuista ihmistä vaan ei voi auttaa, jollei Hän itse tee asian hyväksi mitään.