Eilen kävin poikani kanssa illalla kävelyllä ja sen jälkeen kävimme kaupassa. Kun pääsimme kassalle, näin hänet! Ihanan miehen, jota olen viime aikoina ajatellut luvattoman usein. Vaikka minä ajattelen K:a useammin, niin silti minulla on sijaa muillekin. Eihän minulla ole ketään sellaista niin vakituista, niin sallin itselleni mielikuvahaaveilun.

Tämä mies on charmantti, hiukan ujo, mutta jotenkin niin sen oloinen, jollaisiin olen aina ollut heikkona. Hänkin huomasi minut ja tervehti sillai ihanasti hymyillen:)

Minusta kuitenkin tuntuu, että saan aina hänet jotenkin niin hämilleen. Varmaan siksi, että hän on sellainen hiljainen ja rauhallinen ja minä kuin pyryharakka, joka räpättää kaiken aikaa. Silti olen ollut huomaavinani, että hän ei ole ollenkaan pahoillaan siitä kun tapaamme...

Nyt hän kuitenkin pakeni paikalta, sillä olihan ensimmäinen kerta kun tapasimme noin yllättäen ihan siviilissä. Olemme nähneet vain toistemme työpaikoilla.