Jos olen antanut ymmärtää, että lähes kaikki miehet ovat minusta kiinnostuneita, niin hah, paskapuhetta, sillä olen kertonut vain niistä harvoista, jotka ovat kohdalleni osuneet siinä mielessä. Suurin osa miehistä on kuitenkin ihan neutraaleja, normaaleja miehiä, jotka kohtelvat ihmisiä ihmisinä, myös naisia

Kerron kuitenkin sellaisesta pienestä vähemmistöstä, jotka ovat niitä miehiä, jotka eivät voi sietää minua ja mikä nousee kaiken yli, niin se, että he näyttävät sen. Tälläisiin törmää aina silloin tällöin ja he eivät tervehdi, puhumattakaan, että katsoisivat silmiin. Kun puhun, he eivät noteeraa millään lailla. Käyttäytyvät vieruskaveriaan kohtaan ystävällisesti ja juttelevat muiden kanssa.

Minua ei häiritse, sillä tälläiset heebot laitan alalaatikkoon. Minusta heillä on huono, moukkamainen käytös tai sitten heillä on kotona pirttihirmu, jota he pelkäävät niin, että toisen naisen kanssa jutteleminenkin on kamala paikka Tai sitten ollaan vaan niin kovin epävarmoja, ettei uskalleta. Jos  minä olen iloinen ja helposti lähestyttävissä, se ei tarkoita sitä, että olisin heti johonkin muuhunkin valmis!