Tänään K kävi jälleen minua morjestamassa. Toi lahjan! Soitti ensin, että on tulossa ja sanoin, että älä tule, kun meillä on niin paljon väkeä duunissa. En ainakaan voi tulla vastaan...
Tuli kuitenkin ja toi minulle lahjan. Samalla hoidin pikana hänen kanssaan yhden työasian. Sitten hän meni. Katsoin lahjaa ja odotin kotiinpääsyä. Onneksi hän toi sen vain näin, sillä muutoin olisin alkanut itkeä... Lahja oli kaunis ja niin henkilökohtainen. Kotona ripustin sen heti seinälle, muistuttamaan minua meistä...

Laitoin perään viestin, kuinka kiitollinen olen lahjasta ja kuinka ikinä voisin sen millään lailla korvata? Olisin ainakin halannut, jollei olisi ollut yleisöä. Hän vastasi pian, että hän se on kiitollisuudessa minulle ja halauksen voi toimittaa myöhemminkin:)

Minun on sanottava, että minulle on meidän ystävyys tärkeätä, koska en  muuta saa. Siihen minun on tyydyttävä. Minulle K on niin tärkeä ihminen, että tänään viimeeksi mietin, mitä kaikkea olisin valmis hänen vuokseen tekemään...  Kummallista?