Niinhän sitä luulis. No, minulla on  sellainen elämän tilanne, että ei jaksa juuri miettiä miehiä. Menen ensi viikolla leikattavaksi ja katsotaan, kuinka toivun:O

No, ensin kerroin uutisen ex-miehelleni, joka otti sen vastaan viisaasti. Hoitaa lapset sillä aikaa ja sanoinkin heti, että vähentää elatusmaksuista. Niin, kyllä, niin sanoin ja siksi, että minä en ole rahassa kiinni. Minä jos kuka, tiedän miten paljon lapset syövät viikon aikana. Olenhan sen ajan ainakin sairaalassa, enkä joudu ostamaan ruokaa. Hih, enkä laittamaankaan:)

Seuraavaksi kerroin sen uutisen tietysti K:lle, joka oli minua kuskaamassa. Mutta se siitä. Sitten kerroin viestittelemällä I:lle, joka taas on niin kovin tasapainoinen ja osasi kyllä ottaa asian iisisti ja miehisesti lohduttaa.
K laitteli kyllä viestejä vielä illan mittaan ja halusi tsempata. Tuntuuko minusta vain siltä, että tekee sen jotenkin velvollisuudesta vai, enkä nyt osaa ottaa vastaan, kun on tullut liian lähelle minua?

Tänään minä soitin B:lle ja hän jos kuka, on juuri se, joka osasi kanssani heittää läppää! Ei ollut heti vakavana, vaan juuri samoilla aalloilla kuin minä. Tietää minun asenteeni, että inhoan sellaista turhaa hötkyilyä:)

Sitten oli vuorossa P. Laitoin hänelle vain lyhyen viestin, että jaksaako opettaa minua edelleen, vaikka olen saikulla, niin vaikka meilin kautta. Toki!

Edelleen hämmästelen, että ne vähät, kelle olen kertonut, on lähes kaikki miehiä. Miksi, siksi, että he ottavat asiat iisimmin kuin naiset. En halua mitään voivottelua ja miehet eivät sitä harrasta! Piste miehille!