Kuka seuraa kaipaisi vai kuka se seuraa minua??? Ihan kiva...
Eräs mies, jonka olen tuntenut/tietänyt reilut 30v,käy työpaikallani päivittäin. Eräänä sunnuntaina, kun olin lenkillä, näin hänet ainakin 15x kun hän taas ajeli pyörällä.
Tänään kun olin vähän kaupoilla, niin hän oli kassalla perässäni. Siinä vaiheessa moikkasin. Kun menin ruokakauppaan ja hän oli taas perässäni, en enää moikannut 
. Pikemmin tunsin oloni jotenkin vaivautuneeksi.
Tiedän hänestä siis lempinimen ja sukunimen ja tunnen paremmin hänen siskonsa. Muuta en. Huvittavaa on se, että jos hän on minusta kiinnostunut, niin tulisi juttelemaan? Meinasin jo siinä ruokakaupan kassalla sanoa, että - Mennäänkö olusille...
Toisaalta toivon, ettei tule, kun en jaksa kuitenkaan alkua pidemmälle!
K on pitänyt rauhaiseloa. Lupasi joskus, että soittelee sillä viikolla. Hah! Onneksi en ottanut todesta. Sen miehen luotto on tasan 0.
Lomaa vietellessä lähdin nuorekkaasti maleksimaan kaupungille. Viritin MP3:n ja sitten vaan tallaamaan. Ilma oli sen verran viileä, ettei ihmisiä juuri kamalan paljoa liikkeellä ollut. Kiertelin kaupoissa ja kappas, kun siellä törmäsin Ihanaan Mieheen.
Tähän mieheen olen aina törmännyt juuri kaupungilla. Ollaan sitten jutusteltu kaikkea. Hän on erittäin hyvän näköinen, aivan hemmetin hyvä käytöksinen ja jollei tuntis häntä, niin luulis, että haluaisi tapailla enemmänkin 
Niin oli tälläkin kertaa: Flirttailee ihanan herrasmiesmäisesti ja sanoo joka kerran, kuinka ihana oli tavata ja nähdään taas jne. Varsin piristävä tapaus!
K muuten soitti viime viikolla. Kysyi, ollaanko me vielä ystäviä? Sanoi, että mikäs siinä. En kuitenkaan halua enää puhua hänen kanssaan asioista sillai niin kuin ennen, koska en halua riidellä. Tuntuu, että heti tulee riitaa, jos ollaan eri mieltä. Lupasi soittaa tällä viikolla, että voitaisiin mennä kahville. Toivon tavallaan, että jos unohtaisi, ei minua harmittaisi.
Juu niin se vaan on, eikä muuten harmita. Muistan, ku sillo nuorena pukkas paniikkia, kun se otti vaan niin kirjaimellisesti, siis että sit on ilman koko kesän.
Tänään pysyttelen yksin kotona ja nautin olostani. Olen jo yhdet päikkäritkin ottanut. Menee siis viikonloppu just niin kuin sen kuuluukin, levätessä.
K:n käytös on minua harmittanut ja olen kyllä miettinyt sitäkin, että olinko minä liian hyökkäävä? Voi olla, mutta luotin siihen, että jos ollaan ystäviä, voi kysyä suoraan. Se, että saan vastaukseksi sen, että toinen väittää olevansa niin absoluuttisen oikeassa, tuntui kamalalle. Sekään ei olisi harmittanut niin, jollei samaan syssyyn olisi tuominnut muita ihmisiä.... no se siitä.
Minulla on eräs tuttu mies, jonka tapasin keväällä työmatkalla. Hän olisi tullut ensi viikonloppuna meille!!! Onneksi ei sitten aikataulut sopineet yksiin, sillä muutoin olisin saattanut suostua ja olisin sotkenut omat asiani!
Yritän pysyä tasapainossa itseni kanssa.
K ei ole aikoihin ottanut mitään yhteyttä ja pakko sanoa, ettei ole ollut niin väliksikään. Eilen illalla sitten sain häneltä viestin, kuinka hän on niin rakkaudella minua ajatellut... Voi kääk! Lisäksi, että kuinka hän on ollut sairaana ja on vieläkin... Joo, en jaksa kenenkään sairaskertomuksia! Joku flunssa kun en maailmaa voi kaataa. Kaikilla niitä on ja sillä ei tartte huomiota kerätä.
Vastasin hänelle sitten, että minä odottelen lomaa ja olen tosi surullinen, siitä kuinka hän äänesti vastaan eräässä tosi hyvässä asiassa eräässä kokouksessa.
Tänään hän soitti ja esitti kaikki syyt, miksi oli niin tehnyt. Minä taas yritin kertoa ihan ne inhimmilliset syyt. Silti se puhelu meni riitelyksi. Olin erittäin ihmeissäni! Siis, olinko joskus kuvitellut, että siinä ihmisessä olisi jotain lämmintä ja inhimmillistä??? Olen erehtynyt ja se suretti minua entistä enemmän. Miten olenkin voinut haksahtaa niin pahoin. K nimittäin sanoi, kuinka oli pitänyt fiksuna sellaista ihmistä, joka oli sen asian puolesta äänestänyt, mutta nyt ei.
Jälkeen päin vielä mietin lisää, että mihin K on menossa??? Laitoin viestin, että asioista voi olla eri mieltä, mutta ei sen takia voi tuomita ihmisiä. Onko sellainen sitten vähemmän fiksumpi, joka ajattelee inhimmillisesti? Hän vastasi, että lapsia ei saa käyttää politiikan välineenä. Apua! En voi edes vastata hänelle, en mitään, sillä puhumme ihan eri kieltä. Ajatusmaailmamme ovat ihan eri radoilla. Olen siitä pahoillani.
Hän on tiensä valinnut ja se tie ei ole lähelläkään sitä tietä, mitä minä kuljen!
Sain tänään duuniin puhelun ulkomailta. Entinen naapurini siellä soitteli. Suunnattomasti ihmettelin, kuinka ja oliko sillä jotain asiaakin. Ei ollut. Minua vaan tavoitteli ja halusi yhteystietoni. Kovasti jutteli kaikkea ja olin jo vähän sillä, että ei jaksa duunissa ottaa henkilökohtaisia pitkiä puheluja...
Annoin yhetystietoni ja sitten jäi kalvamaan, että ei kai nyt vaan ala riesaksi asti 
Kertoi niin auliisti olevansa poikamies ja rahaa on, niin ku aina on ollut. Vaan, tietää senkin, ettei minua kiinnosta, ei raha eikä juur muukaan.
Kun olimme naapureita, niin olimme kerran samoissa pippaloissa. Kuljimme sitten samaa matkaa kotiin ja siinä kaikki. Joku minulta kysyikin, että NO? Vastasin, että - Ihan niin epätoivoinen en vielä ole
Ei silti, tosi mukava mies, mutta ei minun tyyppiäni. En pidä lihavista miehistä...valitan.
Parikymmentä vuotta sitten seurustelin miehen kanssa, joka oli naimisissa. Minua paljon vanhempi. Se oli melkoista piinaa, jonka aikana olin todella kovilla. Sairaanakin aina sairaalahoidossa asti. Rakastin aivan hullun lailla. Suhde oli ala- ja ylämäkeä kuin hurjimmassa vuoristoradassa. Lopetimme koko ajan ja aina vaan ajauduimme toistemme seuraan. Kunnes sitten päätin, että nyt se on OHI! Selvitäkseni hengissä, lopetin sen ja muutin työpaikkaa ja ikään kuin lakaisin kaikki jälkeni. Ystäväni auttoivat, eivätkä suostuneet kertomaan tälle miehelle mitään minusta.
Tapasin sitten uuden miehen ja menin naimisiin. Tämä vanha heila kummitteli öisin unissani. Näin jatkuvasti unia, joissa mies kulki varjona perässäni, musta pitkä takki päällään. Ajan myötä se sitten jäi pois.
Eräänä päivänä,kun olin jo eronnut, törmäsin jälleen tähän mieheen. Oli muuttanut samaan taloon. Eronnut vaimostaan ja taas oli uusi nainen. Olin onnellinen, kun en jaksanut välittää. Vuosien mittaan entistä onnellisempi, sillä niin oli mies vanha ja sairaalloinen.
Vaan - taas hän on unissani. Näin unta, missä hän oli nuoruuden voimissaan, komeana ja elinvoimaisen, mutta - hän okseni päälleni. Kamala painajainen! En siis ymmärrä, miksi hän ei voisi jo alitajunnastani mennä pois...
Olen saanut olla melko lailla rauhassa.
No, K kävi yks päivä työmaallani. Olisi halunut sellaista palvelua, että niin ollen olisin joutunut hänen kanssaan kahden. En palvellut, koska huomasin, mistä kenkä puristi. Laitoin hänet vaan itse hoitamaan, koska pystyi siihen. Yritti kyllä saada huomiota sillä, että hänellä on jalka kipeä yms. Huomasin, kuinka en jaksa välittää ja niin ollen minusta hän oli vain säälittävä. Tunsin itseni niin ulkopuoliseksi ja nyt näin senkin, kuinka hän minua katsoi... Ei, en yhtään ihmettele, jos työkaveritkin olivat sen huomanneet. Minua ahdisti. Olisi mies, menisi kotiinsa ja huomioisi vaimoansa, antaisi minun olla. Emme voi olla ystäviä, jos hän ei voi pitää itseänsä kurissa.
Olen niin kyllästynyt siihen, että aina joku pörrää ympärillä. Etenkää kun ne ei ole sellaisia, mistä itse innostuisin.
No, silti viime yönä näin unta eräästä työkaverista. Sen verran aina, että voi haaveilla kaukaa, niin sitten tulee uniin. Onneksi vaan niin, sillä onhan tämä työkaveri niin kovin nuori... Unessa sillä oli ihanan leveä rintakehä 
Tänään minulla oli tavallista avokaulaisempi pusero. Voi kääk, ei siis sellaista, missä tissivako näkyisi, siis kun ei ole sellaisia ryntäitäkään, että moinen vako muodostuisi. Kunhan nyt oli sellainen toppi ja siinä villatakki päällä. Kuinkas kävi?
Miesasiakkaat tuijottivat minun tissejä! Yleensä en kiinnitä huomiota, mutta nyt se kävi niin avoimesti. Eräskin rööriroope ihan sillai häikäilemättömästi. Viddu, kuinka ärsyttävää. Siis, joo, ymmärrän, että miehet katselevat naisten tissejä, mutta sen voi tehdä "nätisti". Ei sillai röyhkeästi ja peittelemättömästi. Minusta sellainen on epämiellyttävää. Tuli sellainen olo, että olen jotenkin sopimaton. Olisiko aina vaan pukeuduttava leukaan asti napitettavaan telttaan :(
Muita ahdistuksen aiheita on se, että jouduin pyytää K:ta hoitamaan erään homman. Hän sitten sen tiimoilta soitteli ja kun en heti vastannut, niin soitin, kun kerkesin. Tulin sitten sanoneeksi, että olin hierojalla...auts...sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä siitä hän innostui. "Kyllä käy kateeksi", sanoi hän. Siihen minä tuumasin, että no mene itse myös. "Ei sinua käy kateeksi vaan sitä hierojaa, kun pääsi hieromaan sinua". Argh! Just joo, että sillee. Minun on varmaan pakko jonain kertana sanoa, että kiitos riittää, etten tykkää, vaan minua ahdistaa. Sen takia en voi hänen kanssaan kahvillekkaan mennä.
Toinen ahdistus tulee ex-miesystävästä. Pommittaa minua nyt kaiken aikaa ja minua ahdistaa sekin, sillä tein hänelle kyllä selväksi, etten ole edelleenkään kiinnostunut seurustelusta, en hänen enkä kenenkään muun kanssa.
Kevättä se sit pitelee :)
Tässä taannoin pyysin seurakseni erästä näistä vanhoista miesystävistäni, sitä, jonka kanssa olen kaiken aikaa ollut kaveri. Tarvin siis miesseuralaisen ja aattelin, että hän se on turvallinen, koska seurustelee. Eli osaa käyttäytyä ja ei ala ehdottelee tai odottelee mitään vastapalveluksia saati kuvittelemaan mitään muutakaan.
Homma hoitui hyvin. Jossain vaiheessa olin kyllä huomaavinani jonkinlaista katsetta, siis että hän olisi vaivihkaa katsellut minua. Panin kyllä sen piikkiin, että se oli lähtöisin omasta itsekeskeisestä päästäni. Myös sen, että hän tuli minua melkoisen lähelle, ihan vaikka vain hipaistakseen. Illan aikana kyllä mietin, että en menettänyt mitään, vaikka jätinkin hänet. Siis, onhan hän varsin hyvännäköinen ja hauska, mutta... Ei jaksa sellaista, jonka on koko ajan PAKKO puhua ja mieluummin itsestään.
No, myöhemmin, seuraavana päivänä, kun kiitin seurasta, ilmeni, ettei hän seurustelekkaan! Oh my God! Olin siis ollut suorastaan vaarallisilla vesillä 
Ilmoitin kyllä heti, että minun olisi parempi antaa tiedote, että olen varattu. Kun hän kysyi, miksi, niin kerroin, että siksi, kun siten saisin olla rauhassa !
Kun jäin yksin, mieheni minut jätettyä, niin meni vuosia, ennen kuin ajattelinkaan ketään. Sitten, viiden vuoden jälkeen aloin tapailla miestä. Ihan vain siksi, että hän oli niin tavattoman sinnikäs.
Hän osoittautui kuitenkin niin oudoksi, että minun oli pakko lopettaa suhde. Hän yritti manipuloida elämääni niin, että aloin tuntea itseni vieraaksi jo omassa kotona. Hänen kanssaan en ole missään väleissä.
Sitten meni aikaa, kunnes aloin tapailla taas uutta miestä. Itse asiassa hänet olin jo aiemmin bongannut ja olimme joskus käyneet kahvilla. Erittäin miellyttävä mies, kunnes paljastui, että hän oli korviaan myöten veloissa. Silti haaveet olivat korkealla. Suunnitteli vaan yhteen muuttamista, minun ja hänet lapset eli oikea suurperhe. En voinut kuvitellakkaan, joten se siitä. Jätin hänet menemällä suoraan seuraavan sänkyyn... Törkeätä! Silti olemme edelleen ystäviä.
Siitä ei sen sijaan tullut suhdetta, sillä mies jänisti. Jälkeen päin kyllä soitteli, että olisi ollut valmis, mutta sanoin, että tilaisuus meni jo...
Taas meni aikaa, kunnes aivan vahingossa aloin tapailla ystäväni ex-miestä. Se suhde oli niin vauhdikas, että uuvuin nopeasti. Sitä paitsi, tuli ilmi, että mies oli narsisti. Juttelin hänestä jopa ystäväni kanssa, joka oli sen takia sairastunut. Jätin hänet ja hänellä oli heti uusi. Hänen kanssaan en ole juurikaan väleissä.
Silloin aloin miettiä, että on parempi vaan olla itekseen, kun kaikki minun kohtaamani miehet ovat vaan minulle sopimattomia. Sitten tapasin vielä yhden... No, sama juttu kuin aiemmissakin tapauksissa. Hänessäkin oli kaikkea sellaista, mikä ei minun pirtaan sopinut, joten sekin oli lopetettava.
Moni on sanonut, jopa moittinut, että minulle ei vaan kelpaa kukaan, ja olen ronkeli! No, enhän ole koko aikana ollut "haku päällä" ja jos kelpuutan rinnalleni jonkun, niin eikö ole vain kohtuullista, että minä voisin hänestä välittää.
Tähän mennessä ainoat fiksut miehet ovat olleet varattuja ja heidän kanssaan on oltava niin kovin varovainen... En halua heihin sotkeutua!