13.08.2008 - 21:19
K tuli tänään työpaikalleni. Sinne saa tulla kuka tahansa, mutta en olisi halunut häntä. Laittoi jo aiemmin viestin, että voiko auttaa tai tehdä jotain hyväkseni...
Vastasin, että kiitos vaan, mutta voin hyvin ja pärjään kyllä.
Silti tuli sinne. Sanoi, että jos Allah ei tule vuoren luo, niin vuori tulee Allahin luo. Ihan kiva. Ehdotti jälleen tapaamista. Sanoin, etten tosiaankaan tiedä, milloin minulla olisi aikaa ja minulla ei ollut kalenteria mukana. Olisin voinut hakea, mutta en halunut.
Tiedän, että kun olen nyt muutaman päivän pois töistä, voi yrittää tehdä yllätyshyökkäystä meille, kun lapset eivät ole kotona. Ei ollenkaan mukavaa. On kai oltava aukaisematta ovea....
Joku kerta sitten puhun hänen kanssaan, mutta nyt en jaksa. Ei huvita setviä minulle selvää asiaa, jonka hänen olisi jo pitänyt tajuta.
09.08.2008 - 22:13
Tänään oli K:n synttärit. Laitin onnitteluviestin. Vastasi siihen sillai ilahtuneesti, että olin yleensä muistanut. Niin, ja saan päättää milloin hän saa tarjota kakkukahvit. Olen kyllä ihan kamala, mutta en haluaisi miehen antavan noin paljon periksi. Se tekee minusta vahvemman osapuolen ja vaikka olenkin vahva niin miehen pitäisi olla vielä vahvempi.
Nyt menee kyllä aikaa, milloin minulla on aikaa. En vaan jaksaisi tavata. Tiedän, että minun olisi siinä tilanteessa sanottava pari tarkoin harkittua sanaa, enkä vaan haluaisi analysoida mitään. Uskon jotenkin, että hänkin tietää, että on jo menettänyt minut. Voimme olla vain ystäviä, jos sekään enää onnistuu.
06.08.2008 - 21:01
K laitteli viestiä, että oli käynyt työpaikallani, nähdäkseen edes vilauksen minusta. Kertoi kuinka elää toivossa nähdäkseen minut...
Vastasin, että koita nyt vaan pärjätä, kun pärjäsit niin hyvin lomallakin. Siis olinkohan vähän ilkeä. Kyllä minua hiukan syyllistää.
En ole kuitenkaan nyt valmis tapaamaan. En vain halua kuulla kaikkia selityksiä, joita selitellään itselle parhain päin...
Kyllä nyt tuntuu siltä, että haluan olla rauhassa. Jos joku mies napsahtaa kohdalle niin sen on oltava vapaa, kaikin puolin! Elettävä totuudessa itseään ja muita kohtaan.
28.07.2008 - 16:47
Lomat loppui K:lta.
Heti eilen illalla alkoi tulla viestejä ja tänään jo soitti! Siis, minä en vaan kestä. Niinhän siinä kävi ja ottaa pannuun, että olin oikeassa. Olisi jo halunut tavata jne. Minä oli tyly. Jo illalla vastailin siihen malliin, että heikompi olisi jo luovuttanut. Vaan ei K, kun soitti. Olisi tullut meille, jos olisin ollut yksin. Onnekseni yksi lapsista oli kotona ja se nyt ei olisi ollut kuin järjestelykysymys saada se ulos, mutta en halunut. Sanoin vain, etten ole nähtävyys...
Sitten ehdotteli kahville menoa ja siihen tuumasin, etten jaksa ja loppuviikko onkin buukattu jo kaikkea menoa täyteen.
Siitä oli iloinen, ettei ehdotellut salaista tapaamista, sillä ne ovat nyt ohi. Tapailen häntä toki, mutta julkisesti, niin kuin ystäviä tapaillaan. Sillä mehän ollaan vain ystäviä...
23.07.2008 - 17:25
Viestin sain eilen. K laittoi ja huomasin mokoman vasta kolme tuntia sen jälkeen. Vastasin siihen niin myöhään, ettei varmasti voinut enää vastata takaisin... No, se viesti olikin taas sellaista diibadaabaa eli juuri sellaista, millaista laitetaan kaverille, mutta ei sellaiselle, jonka kanssa ollaan vaikkapa oltu sängyssä.
En tosin jaksa enää mokomasta isommin välittää.
Tässä taas mietin sellaistakin, kun oli tässä jokin aika sitten puhetta ystäväni kanssa, että miten E voisi olla niin ihana... Niin, hän sanoi, että tuskinpa E jaksaisi alkaa isäksi kolmelle lapselle! Haloo!!! Isää en tarvitse, vaan miehen! Lapsillani on isä, eivätkä missään nimessä haluaa lisää isiä, kun siinä yhdessä on kylliksi. Minä kyllä mietin pitkään, että onko yleinen luulo, että nainen(yh) haluaa miehestä elättäjän tai lapsilleen isän???
Edelleenkään en tarvitse sellaista. Haluaisin miehen juhlahetkiin :) Arki kyllä sujuu jo aika helkkarin hyvin, enkä kaipaa ketään sitä hämmentämään.
Mies olisi kiva aikuinen kaveri, jonka kanssa voisi temmeltää. Sellaiseen vakituiseen parisuhteeseen en usko. Prinsessahaaveet ovat haihtuneet jo vuosia sitten.
18.07.2008 - 19:20
Kun olin lähdössä töistä, näin K:n. Hän ei vaan nähnyt minua, tai en tiedä. Ei kuitenkaan käynyt edes mielessä mennä moikkaamaan. Pakenin paikalta hippulat vinkuen ja huomasin olevani tavattoman ärtynyt.
Kotona kaikki oli taas ok. Mutta sitten tuli viesti. Ihan tavanomaista vain, että kui on mennyt ja plaaplaaplaa. Tunnin päästä vastasin, että - olin jo luullut, että maa on hänet niellyt...
Loma jatkuu, nii ei tullut vielä ehdotusta. Voihan se olla niinkin, ettei enää tulekkaan ja niin pääsisin helpommalla, kun ei tarttis kieltäytyä. Jotenkin se viesti oli just sellanen, jollaista ei laita ihminen, joka harrastaisi salaisia tapaamisia? Vaan ihminen, jonka kanssa ollaan vain kavereita. Joten, ollaan sitten vaan pelkkiä kavereita!
16.07.2008 - 18:17
Lehdessä näin K:n kuvan ja herttaista perheidylliä. Olipa mielenkiintoista ja mukavan harmonista. Niin ku erittäin hienoa ja kaunista, että kaikki on niin auvoista.
Minusta myös. K ei ole edelleenkään antanut kuulua itsestään mitään, joten olen sitä mieltä, että peli on vihelletty poikki. Minun puolelta ainakin, sillä tälläistä peliä en pelaa!
Kyllä minä aina tiettyyn rajaan asti ymmärrän, mutta rajansa kaikella. Oikeesti minusta on todella hienoa, jos hän älyäisi panostaa perheeseensä eikä minuun. Minuun panostaminen kun on melko lailla turhaa, jos ei ole tosissaan. Leikkikalu minä en ole.
14.07.2008 - 21:29
Tänään kävin E:n työpaikalla hakemassa minulle kuuluvia papereita. Oli jättänyt ne minulle valmiiksi ja tehnyt yhden asian, jota toivoin. Sitten mukana oli hänen käsinkirjoittama viesti. Olin hämmentynyt. Minulla oli vain aurinkolasit ja en edes nähnyt mitä siinä luki. Kun kaivoin lasit, niin en meinannut saada käsialasta selvää...heh...ja kun sain, niin ohjeitahan siinä vain oli. Silti, se teki minut niin iloiseksi! Melkein tanssin töihin.
Töissä menin toisen pomoni luokse juttelemaan. Vaan, kuinkas ollakkaan, hänen ikkunasta näin, kun E saapui autollaan pihaan ja sit minulle tuli kiire. Menin muina naisina yläkertaan ja suoraan E:n luokse.. -Moi! Hän häkeltyi. Voi minua, miten saatoin saattaa hänet niin vaikeaan tilanteeseen :) Minä kuitenkin taisin olla enemmän puissa. Hän kertoi kuinka loma oli alkanut ja hän oli saanut heti flunssan. Minä puhuin, mitä sattuu...
On se kumma juttu, kuinka ihminen saa toisen sillai tolaltaan? Hän kuitenkin aivan kuin pelkäisi minua... Laitoin hänelle sen jälkeen sähköpostia, jossa pyysin häntä määräämään minulle ohjeen olla häiritsemättä, siis olettaen, että häiritsen... Jos määräys tulee, tottelen!
13.07.2008 - 08:58
Olen entistä vakuuttuneempi, että minun on niin hyvä olla itekseni. Miesten ymmärtäminen ei vaan onnistu! Jotenkin minua vain niin riepoo ja saan verenpaineen nousemaan, kun vain ajattelenkin viime aikoja.
K ei ole ilmoitellut yhtään mitään. Tiedän, että kun palaa töihin, laittaa heti viestin, että voisimmeko tavata siellä salaisessa tapaamispaikassa... En aio suostua. Jos olemme vain ystäviä, niin voimme tavata julkisesti ja ilman erotiikan häivääkään. Minä haluan elää, nauttia ja myöntää tosiasiat. Minua häiritsee, ettei K voi millään myöntää mitään, vaan peittelee tilannetta itseltäänkin. Niin, ja se, että voi surutta ja helposti unohtaa minut lomansa ajaksi. En odottanutkaan mitään, mutta olisi sentään muutaman viestin voinut laittaa... siis muutakin, kuin että on ilmoja pidellyt.
Minua jotenkin halventaa, että sitten kun hän haluaa tavata, minun on oltava valmis. En aio olla.
E aloitti myös lomansa, ja häneltä en edes odota mitään. Silti näen hänestä unta...viheliäistä! Silti minulla on kiusallisen syyllinen olo, että pitikin mennä ihastumaan niin hienoon mieheen. Miksi sitä vaan ei voisi olla niin cool, että välttyisi mokomilta mokilta. Käyttäydyn kuin teinityttö ja niin ajattelee varmasti myös E.
Aluksi olin niin huomaavinani E:n kiinnostuksen, ja kun siitä vähän innostuin, hän perääntyi...
Onko se niin väärin aina välittää jostain!?
07.07.2008 - 19:53
Juttelin tänään erään ystäväni kanssa, siitä mitä K voisi tarkoittaa sillä, kun pitää minua "vain" ystävänään. Ystäväni on ollut samanlaisessa tilanteessa ja oli oikein suuttunut, että eihän hän mikään ystävä ole, vaan paljon muuta. Miehillä vain on niin kumma käsitys asioista.
Minä aion tehdä sen K:lle selväksi. Jos olemme vain ystäviä, niin ollaan sitten. Silloin voidaan kyllä halata, mutta ei mitään muuta. En suutele ystävieni kanssa, saati mitään muuta intiimiä kanssakäymistä.
E...voi perhana, kun minua pännii. On just sellainen olo, niin kuin olisin tyrkyllä:( No, laitoin hänelle kirjan ja perään sähköpostia, että jos haluaa sen palauttaa, on hänen keksittävä miten, milloin ja missä sen tekee, mutta minut on silloin tavattava:) Muussa tapauksessa voi pitää sen kirjan! Ihan vaan vaikkapa muistona naisesta, joka olisi voinut olla kovinkin ihastunut.
Veikkaukseni on, että kirjaa en enää näe, mutta eipä haittane.
Olen niin väsynyt kaikkiin kiemuroihin, etten jaksa mitään pelejä. Olen sitten ilman, ennen kuin alan tekemään itseäni tykö. Missä on ne entisajan miehet, joille oli haasteellista piirittää naista, tehdä aloite? Nyt suurin osa lusmuilee omissa nurkissaan, katkerina ja pettyneinä. Odottaako ne, että unelmien prinsessa karauttaa valkoisella ratsullaan paikalle?
